Liukuvoiteet eivät ole vain leikkikaluja, vaan niillä voi myös lisätä nautintoa yhdynnän ja esileikin aikana, sekä löytää uusia ulottuvuuksia muussa hauskanpidossa. Nautintoa lisäävillä liukuvoitella voi saada aikaan erilaisia tuntemuksia, sekä viilentäviä että lämmittäviä. Jätämme kokeilemisen sinulle! Voimme kuitenkin helpottaa päätöstäsi antamalla muutaman suosituksen ja toteuttamiskelpoisen idean.Kuvailemme myös tuotteiden ominaisuuksia, jotta saat kuvan siitä, millaisia tunteita ja tuntemuksia ne antavat.

Lämmittävä vaikutus

Lämmittävät liukuvoiteet ja -geelit tuottavat ihoa lämmittävän tunteen. Vaikutus tuntuu välittömästi, ja voi olla erittäin kiihottava varsinkin silloin, kun kumppanisi levittää sitä. Muista kuitenkin lisätä voidetta aluksi vähän kerrallaan, jos et ole kokeillut lämmittäviä geelejä aiemmin.Ne, jotka ovat jo aiemmin tutustuneet tuotteeseen, voivat kokeilla puhaltaa varovaisesti kohtaan, johon voidetta on lisätty. Viileän ilman tuoma kontrasti tehostaa lämmittävää vaikutusta ja tekee tuntemuksesta paljon voimakkaamman.

Viilentävä vaikutus

On olemassa myös liukuvoiteita, joilla on viilentävä vaikutus. Tämä saattaa tuntua hieman nurinkuriselta, etenkin siksi, että lämpö tuntuu sopivan luontevasti seksiin. Viileyden tunne voi kuitenkin tuntua jännittävältä ja aiheuttaa väriseviä tuntemuksia. Suosittelemme sitä etenkin esileikin aikana. Yhdynnän aikana se saattaa tuntua oudolta tavallisiin lämmittäviin liukuvoiteisiin verrattuna, mutta toisaalta – romantiikkaan kuuluu myös kokeilunhalu.

Sileä ja käytännöllinen

Durex Sensilube ei ehkä ole niin tunnettu kuin maustetut versiomme. Se on suunniteltu niille, jotka tuntevat kuivuutta seksin aikana tai ennen sitä. Sensilube poistaa tarpeettomat huolet kuivuudesta. Sen pH-arvo vastaa kehon omaa happamuutta, ja myös sen lämpötila mukautuu kehon lämpöön. Se hoitaa intiimialueitasi niin, että olette valmiita nauttimaan toisistanne.

Durex-liukuvoiteita voi käyttää kondomin kanssa. Voit siis huoletta kokeilla ja heittäytyä nautintoon. Monet liukuvoiteista ovat vesiliukoisia ja ne on helppo pestä pois, eikä niistä jää tahroja. Nauti ja löydä uusia ulottuvuuksia Durexin avulla.